lauantai 10. maaliskuuta 2012

Hautausmaan poika joi mun ES


 Hellurei ja hellät tunteet. Tänään käytiin kirjastossa hakemassa kirjaesitelmiä varten jotkut kirjat. Mie bongasin kirjan nimeltään Hautausmaan Poika, jonka lukemista oon harkinnut jo jonkuu aikaa. Jonkun verran oon saanu jo luettua, ja kirja vaikuttaa ihan hyvältä, niinkuin monet kirjan lukeneetkin on sanonu. Lukeminen ei oo ihan se mun juttu, joten toivon, et jaksan lukea tän. ;D Tiukoille voi mennä...
 Eilen oli taas niin paljon kaikkea, etten ehtinyt kirjotella. Hiihtopäivä suju mukavast aamun kuivien voiteluohjeiden jälkeen, ja hiihtojen jälkeen Inksu ja Eemelit tuli kylään ja käytiin Kemerissä. Kellään ei oikeestaan ollutkaa nälkä, mutta silti piti mennä läskeilemään muun tekemisen puutteen vuoksi. Suunnitelmissa oli myös, että mennään koohon ostamaan ES, mutta sieltä löytykin muuta seuruetta ja jäätiin niitten kanssa sinne istumaa. Jotkut myös seiso. :0 
 Ton päivän aikana kerkesin myös kaydä Tiipellä kahvilla (kiitos Anu hyvistä kahveista!), johtamassa pikku partiolaisten kokousta ja kestitä Kaisua jääpaloilla meillä. Tulee muuten hyvä mieli ja viisas olo, kun on noin hömelöitä kavereita! 


Kaisun taiteilut vessapaperiin. Senki pallo! ;) 
blogger kääntää tän kuvan näin, jote käännelkää te päitänne >:C

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti