keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Laatuaikaa perheen kesken.


 Matkalla sää näytti huonolta, ja meinattiin, että mentäis sitte Ideaparkiin jos Tampereellakin satais yhtä rankasti. Veli oli sitä mieltä, että mielummin Ideaparkiin. Hyvin koulutettu lapsi! Ne sisustusohjelmat ja kahen vaatefanaatikkonaisen kanssa samassa talossa asuminen tekee hyvää sille.


Matka johti siis Särkänniemelle! Täs vaiheessa viel sato vettä, ja jonoteltiin sateenvarjon alla. Vähän kastuttiin, mut eihä se mittään!


 Kauhee kun tosta velipojastakin on tullu iso. Sehän pääsee jo noihin astetta hurjempiin laitteisiin! Kohta se alkaa tuomaan jotain likkojaki kotio. :D
'Erikoinen epeli'


 Aurinkokin alkoi paistaa tosi mukavasti, kun oltiin vähän aikaa oltu. 
'Näinhän se on, että kun näin aurinkoiset ihmiset rantautuu paikalle, niin tietyst hyvä sääkin seuraa perässä. ' -äiti
On se niin viisas, vähä ku mie.


 Spotatkaa kuvasta viisas? Näin me vilkuteltiin ja hymyiltiin valtatien varren kameroillekkin. Täytyyhän sitä näyttää hyvältä, jos se sattuiski nappaamaan kuvan!
'Tämä on tontun puuhaa' 


 Törmättiin muutamiin tuttuihinkin tuola, kuten mun kummisetään ja sen siskoon perheineen. Kiva nähä niitäkin pitkästä aikaa. Pitkästä aikaa oli myös kiva syödä hattaraa ja poppareita ja kaikkea roskaruokaa niin paljo kun sielu sietää. 


Hää se oli hieno hetki, kun ohitettiin joku käppipääjengi vonkaputouksessa! Raukat oli jääny jumittamaan loppumetreille. Veljeni tietyst rupes huutelemaa hävyttömyyksiä kilpaa niitten kanssa, oltiinhan me nopeampia ja parempia kun ne. Ei me muuten oltais ohi menty. ;


Yhteenvetona tosi mukava päivä. Musta on ihanaa tulla juttuun äitin kanssa niin hyvin, että meillä on omia juttuja ja läppä on aika samanlaista kun kavereittenkin kanssa. Sen takia tämmöset reissut on kivoja ihan omallakin porukalla. Aika hassua, mut missään vaiheessa en edes ajatellut, että kaverin kanssa olis ollu kivempaa. 




tiistai 17. heinäkuuta 2012

Nailart!

 Tiiättekö yhtään kuinka vaikeeta on yrittää ottaa kuvaa pelkästään vasemmalla kädellä edes automaattitarkennuksen kanssa? Asettele ny se kamera siihen kätees hyvin, että saat painettua nappia jotenkin ja sit yritä vielä kattoa, että toinen käsi on siinä kuvassa. Nytpä tiiän, etten lähde tästä edespäin ottamaan kuvia kun vasemmasta kädestä. :'D Tässä siis mitä oon saanu aikaseks taas. Pinkki näyttää kuvassa vähän haaleemmalta, kuin mitä se on, eikä etenkään peukalon kynsi oikein pääse oikeuksiinsa. Mitä mieltä näistä? 


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Nimesi -koru!

 Hei vinkkinä kaikille Jannen blogissa on täl hetkellä menossa tosi kiva arvonta, jossa palkintona Nimesi -koru! Ainakin Sex anf the cityn Carriella tällainen. :p Ite oon haaveillu tämmösest, mut en oo saanu aikaseks tilattua ja nyt aattelin jakaa tän mahollisuuden voittaa sellanen teidänkin kanssa. Jannen blogin lukijoille on tarjolla myös 10% alennus nimesi.fi nettikaupasta alekoodilla. Käy kurkkaamassa!


perjantai 13. heinäkuuta 2012

Make your decision now. It's gonna be the wrong one though.


 Oonko mä tosi paha ihminen, jos oon mustasukkanen? Mä sentään myönnän sen itelleni, propsit siitä mulle. Hähää mulla ei ole jalassa mustia sukkia, oikeestaan sukkia ollenkaan, vaan mua suututtaa. Oon kateellinen. Porukka sanoo, että on aihettakin. Onhan tää kuitenkii jo lähellä virallista, tosi lähellä. Ainakin mun näkökulmasta. Kuvittelenko vaan vai ootko palaamas entisee, vaik kovasti väitätki ettei kahta pelata. Joo mä en oo pitkä ja laiha ja kaunis ja mul ei oo isoja tissejä tai kauniita silmiä, mut mul on sydän. Aika köyhää, pakko sanoa. En vieläkään oikeen tajuu tätä tilannetta. Tuntuu etten oikein uskalla sanoa vastaankaan, vaikka niin justhan mun täytyis tehdä. Onks se vaan mun pään sisällä, vai onks tää taas kokonaan yhtä näytelmää? Mua vastaan. Oonko mä taas se tyhmä tyyppi, joka sinisilmäsesti uskoo kaiken. Tai jos ei usko, haluaa uskoa. 
 Sit haukutaan, kun oon ollu just sellanen, kun mua on käsketty olemaan. Niinhän se on, ettei mikään oo riittävän hyvä enää. Useimmiten valitaan se jälkeenpäin ajateltuna huonompi vaihtoehto, vaik ensin ajatus tuntuki hyvältä. Aika ironista. Joskus mietin, et ois helpompi, jos voisin vaan kadota. Pois ihmisten mielistä, pois kaikkialta. Eihän se oo mahollista, eihän. Enkä todellakaan tahdo olla luovuttaja ja tehda sitä maailman itsekkäintä tekoa. En koe sitä edes vaihtoehtona. Se vaan todistais, ettei musta ollu tähän. Päin vastoin, aion todistaa, että musta on vaikka mihin! En tarvi sua, haluaisin, mutten tarvitse. Kaikkee hyvää vaan mitä ikinä päätätkään. Tarkotan sitä.


See that smile on my face? It's fake.
 

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Muistan kun me pieninä...



The sky could be blue, could be grayWithout you I just slide awayThe sky could be blue, I don't mindWithout you it's a waste of time

 Vanha kipale, mutta tää video on niin ihana ja biisi saa ajattelemaan. Lapsuus on pikkuhiljaa menneisyyttä. Me voidaan sanoa jo 'kun mä olin pieni'. Kymmenen vuotta sitte me katottiin ihaillen tän ikäsiä. Herranjumala kymmenen vuotta, sehän alkaa tän ikäsen mittapuulla olemaan aika pitkä aika. Pitää varmaan kohta alkaa miettiä mitä tällä pienellä elämällä sitte tekis. Tulevaisuus pelottaa.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Rakkautta ilmassa ja ulkoavaruudessaki ja kaikkialla




 Tosi hienosti pilkottuja mansikoita, kiitos Allu. :D




 Ehkä maailman söpöin lapsi:3 Tietyst ku minu pikkuserkku!

 Häävalssi





 Suurta vaaleanpunasta sukujuhlaa, Tiinan ja Nikon häitä, saatiin juhlistaa viime lauantaina. Toi teemaväri oli ehkä liianki helpost arvattavissa, jos yhtään tuntee morsianta tai morsiusparin anoppeja. Mustakin on tullu hirvee herkistelijä. Nyyhkytin kirkossa kilpaa mun suvun kanssa. 'Vastahan mä leikin barbeilla ja varastin mansikoita Tiinan kanssa ja nyt se jo menee naimisiin'. Tosiaan, aika menee nopeasti. Ja hirvitys vanhakin musta on tullu. En ookkaan enää se sama seittemänvuotias Emilia, jonka moniki enemmän tai vähemmän sukulainen muistaa varmast aina. En sano, että olisin ollut mitenkään äänekäs tai temperamenttinen napero. Kieltämättä olen kyllä ihan iloinen, etten näytä enää ekaluokkalaiselta, eikä jutut oo enää sitä pissa-kakka-huumoria ainakaan usein. Enkä joutunu edes lapsenlikaks, vielä. Paljon tuli tilauksia eri osotteisiin viettämään palkallista lorttoilua sohvan perillä. Tarpeeks kun maksetaan niin saatan jaksaakin vaivaantua johonkin. ;o  Enkä tietyst onnistunu välttämää niitä 'ompas susta tullut oikein kaunis nuori nainen' -jaaritteluilta. Oma mumminikin innostu lärpättämään muun mummosväen kanssa ja tietenki kehuskelivat lapsenlapsillaan. Huvittavan kuulosta. Ei siinä mitään jos ei oman elämänsä aikana ole tehnyt mitään kerrottavan arvosta ni puliskaa lapsenlapsista sitte. Lapsenlapset taitaa tossa viereisessä pöydässä kaataa aikuistenmehuja kurkusta alas siihen tahtiin, ettei kehuttavaa enää kauaks aikaa riitä. 



 ps. Tuire been tai Anttejen facebook kaverit voi bongata kuvia illalta, joista voi päätellä oliko mukavata. ;) 



perjantai 6. heinäkuuta 2012

I'm about to lose my mind when I count my weaknesses




What if I say I'm not afraid of anything?

What if I say I'm not like anyone?

What if I say I'll never surrender?

What if I say I love you more than anything?

Then I'm the f*cking pretender.

Miks kukaan ei kertonut, että yks viikko voi tuntua ikuisuudelta. Miks tuntuu, kun kaikki sortuis näin lyhyessä ajassa? En haluais menettää tätä mitä mul on, mitä meil on. Miten joku voi olla niin tärkee, vaikka koko ajan kuvittelet, et sekii on vaan yks sika. On vaikea luottaa kehenkään, kun niin monta kertaa tullu petetyks. Sydän ei halua uskoa sitä, vaik pää sanoo toista. Sus on sitä jotain. Oot parasta mitä mulle on tapahtunu.
 Välimatka pistää miettimään. Rehellisyys on asia, jota arvostan ehkä eniten maailmas. Aina ei pysty olemaan täysin rehellinen, se vaan on fakta. Silti valehtelu päin naamaa on sietämätöntä, joskus anteeksantamatonta. Sanat satuttaa usein enemmän ku teot, sekii on vaan fakta. Monilla ihmisillä, myös mulla itelläni, on paha tapa puhua ensin ja ajatella jälkeenpäin. Mä kadun jokaista väärää sanaani, etenki niitä, joita en todellakaa olis tarkottanu sanovani, ja niitä jotka oon sanonu ihmisille, joita en koskaan haluis loukata. Haluan uskoa, että kaikki inhimillisen ajattelutavan omaavat henkilöt katuvat samalla tavalla, vaikka välillä tietyn ihmisen loukkaamisesta saa sairasta mielihyvää. Se on väärin, tiedän.
 Vihaan riitelyä, tappelua, sotaa. Osaisin sanoa just ne asiat, jotka satuttais kaikista eniten, mutta en tahdo. Miksi tahtoisin? Mulla ei oo minkäänlaista tarvetta tai halua satuttaa muita ihmisiä. Ihmiset on erilaisia, kyllä mie sen ymmärrän, mutta miks, miks jotkuu on niin teennäisiä ja itsekkäitä? Voisin luetella liudan nimiä omalta paikkakunnaltani, joilta nää ominaisuudet löytyy. Hienoa jos osaa esittää mukavaa kaikille, vaikkei pahemmin ihmisestä pitäiskään, semmosten ihmisten ansiosta tää yhteiskunta ei oo jatkuvasti tulilinjalla. Loppupelissä kuitenkin me aika pitkälti pystytään vaikuttamaan, kenen kanssa me vietetään aikaamme, joten miks ihmeessä pitää sitte oleilla niitten idioottien kanssa. Miks sille kusipäälle pitää vielä soittaa ja miks yrittää olla niitten 'suosituimpien', jotka haukku sut huoraks, seurassa. Paljon kysymyksiä, mut ei ollenkaan vastauksia, miksi näin? Se joku iso kiho, joka ohjailee meijän kaikkien elämää, taitaa olla kans eräänlainen assburgeri. Kuka täst kaikesta hyötyy? Tarviiko kenenkään hyötyä? 
Mulla on ikävä.