Oonko mä tosi paha ihminen, jos oon mustasukkanen? Mä sentään myönnän sen itelleni, propsit siitä mulle. Hähää mulla ei ole jalassa mustia sukkia, oikeestaan sukkia ollenkaan, vaan mua suututtaa. Oon kateellinen. Porukka sanoo, että on aihettakin. Onhan tää kuitenkii jo lähellä virallista, tosi lähellä. Ainakin mun näkökulmasta. Kuvittelenko vaan vai ootko palaamas entisee, vaik kovasti väitätki ettei kahta pelata. Joo mä en oo pitkä ja laiha ja kaunis ja mul ei oo isoja tissejä tai kauniita silmiä, mut mul on sydän. Aika köyhää, pakko sanoa. En vieläkään oikeen tajuu tätä tilannetta. Tuntuu etten oikein uskalla sanoa vastaankaan, vaikka niin justhan mun täytyis tehdä. Onks se vaan mun pään sisällä, vai onks tää taas kokonaan yhtä näytelmää? Mua vastaan. Oonko mä taas se tyhmä tyyppi, joka sinisilmäsesti uskoo kaiken. Tai jos ei usko, haluaa uskoa.
Sit haukutaan, kun oon ollu just sellanen, kun mua on käsketty olemaan. Niinhän se on, ettei mikään oo riittävän hyvä enää. Useimmiten valitaan se jälkeenpäin ajateltuna huonompi vaihtoehto, vaik ensin ajatus tuntuki hyvältä. Aika ironista. Joskus mietin, et ois helpompi, jos voisin vaan kadota. Pois ihmisten mielistä, pois kaikkialta. Eihän se oo mahollista, eihän. Enkä todellakaan tahdo olla luovuttaja ja tehda sitä maailman itsekkäintä tekoa. En koe sitä edes vaihtoehtona. Se vaan todistais, ettei musta ollu tähän. Päin vastoin, aion todistaa, että musta on vaikka mihin! En tarvi sua, haluaisin, mutten tarvitse. Kaikkee hyvää vaan mitä ikinä päätätkään. Tarkotan sitä.
See that smile on my face? It's fake.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti