tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen pääsiäismunan kuoressa

 Pääsiäinen vierähtäny nopeesti. Loman parina ekana päivänä mutsi vietti illat kaataen vettä vahvempaa kurkusta alas, joten miepä käskin Samulin seuraks ja kateltiin leffa, jonka nimeä en enää muista. Se kerto jostain ökyrikkaasta perheestä, joka ryöstetään, tai ainakin yritetään. Mä en tiedä yhtään mitä lopussa tapahtui, koska me lähdettiin kylälle. Bongattii sielä muutamii tuttuja ja jäätii sit hengaamaa niitten kanssa. Aamulla buranaa. (Y)
 Loman aikana oon muutenkii katellu aika paljo kaikenlaisii leffoja lähinnä rakkaan kanssa. Samulin kanssa on aina yhtä ihana kattoa leffaa! Loppuratkasun oon ehkä nähny kahesta elokuvasta, mitä ollaan katottu ja niitä on paljon. Yleensä viimestään vähän puolivälin jälkeen se kyllästyy. Eilen me katsottiin se Paavo Pesusieni -elokuva, joka meijän on pitäny jo pitkään kattoa. Hihii se oli tosi hyvä! Katottiin se jopa loppuun asti. Suorastaan harvinaista herkkua.
 Paljon oon kaikenlaista kerenny säheltää ja kännykänkin kerkesin heittää vessanpönttöön... Hätäännyin, että näyttö olisi menny rikki ja kerkesin jo suunnitella, että ostan enolta minäluuri kolmosen, koska en selviä ilman jonkilaista älypuhelinta. Tosi vaikee yrittää näpytellä viestii tmv jollain perinteisellä kännykällä, jossa on näppäimet, kun on tottunut tähän isompaan qwerty-näppäimistöön. Mun onnekseni rakas s2 lähti aamulla käyntiin ilman mitään vikoja, ja selvisin säikähdyksellä. Tulipahan vaan todistettua taas, että miten hirmuisen kestävä puhelin toi on! 
 Varpeniuksen suvun sukupilkit, joissa oon perinteisesti joka vuosi käynyt, oli eilen. Tänä vuonna mun mummo ja sen mies järjesti ne. Mummo oli kutsunut mukaan myös Nooran, joka on käynyt niillä parikin kertaa, ja Samulin, mutta kumpikaan ei omista erittäin tärkeistä syistään loppujen lopuksi päässytkään. Kalaa en saanut vaikka istuin jäällä kaks ja puol tuntia ite kairaamilla rei'illä ja uskalsin ite laittaa madonkin! Tosin koko porukasta ehkä seittemän henkilöä sai yhtään enempää kun minäkään kalaa, joten en ihmettele omaakaan kalatonta kohtaloa. :D Ihana ilma sentään oli ja ihan mukava nähdä toltakin puolelta sukua. 

 Kuvia ei nyt ole ollenkaan, koska kasakakkaakamerani oli hakoteillä sanan molempia merkityksiä tarkoittaen, eikä Lumianomistajan itsepäisyys plus minä-itse asenne kerrottuna osaamattomuudella korotettuna toiseen potenssiin auta saamaan niitä kahta kuvaa sieltä sen luuristaan mun koneelle. Huomenna taas koulun penkille, joten kiva kiitti moi!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti